Olipa launtai.

Eilen aamulla Jossu ja Anne tuli kuuden jälkeen hakemaan mua ja suunattiin Kajaaniin. Itse kisasin junnuissa. Aluksi tuli katseltua cardeja. Suunitelmissa oli, että otan Ellan. Noh Ella oli sitä mieltä että nyt pidetään hauskaa ja hösötti. Ringa taas innokas tekemään yhteistyötä ja otti asian rauhalusemmin. Päätettiin että jos Ringa kerkeää lähtee mun kanssa junnuihin. Mutta junnu kehä osu pääle. Niin otin Ellan jota sitten juoksuttelin. Ja Ella rauhoittui. Kisa oli sanotaankin yksi parhaista kisoista. Mitä itse sähläsin hampaiden katselussa, tiedän tuo on oma heikko kohta. Harjottelua siihen. En tiiä kiinittikö tuomari siihen kohtaan huomiota. Kaikki vanhemaat otettiin junnuihin ja valittiin jatkoon pääsiät. Tuomari juoksutti ja seisotti. Kätteltiin kotimatkalle lähtijät. Itse joutuin lähtemään. Tuomari oli että ottaisi meidät jatkoon. Mutta kuinka sitten kävikään. Ellan mielestä asiasta olisi voinut tehdä hauskeman ja niinhän se tekikin:D Ella pisti maaten ja niin loppu meidän kilpailut siihen.

Jäätiin lopuksi sinne pääsin Ringaa bis-vetsku ja bis-kasvis kehään esittämään. Kivaa meillä oli ja mutta muille meni sijoitukset. Agilityt jäätiin katsomaan ja lähdettiin abc:lle missä syötiin hampparit. Sen jälkeen lähdettiin kotia kohti. Olin kotona n.1.01 ja heti menin nukkumaan ja nukuin vaivaiset 13 tuntia. Väsytti pikkasen :) Tämä päivä on levänny ja huomenna kouluun.

Kiitokset Annelle ja Jossulle matkasta, mukavaa oli :)